Kantapöytä aivoterveydestä 21.10.

Kantapöytä aivoterveydestä 21.10.2026. Kiltakellari klo 12.

Saamme lokakuun kantapöytään vieraaksemme neurologi, aivotutkija Kiti Müllerin. Hän on tutkinut eri ikäisten ihmisten aivojen ja kehon toimintaa. Kiti työskenteli liki 25 vuotta Työterveyslaitoksessa Aivot ja työ -tutkimuskeskuksessa. Vuonna 2014 hän siirtyi yrityselämän puolelle Nokiaan lähes kuudeksi vuodeksi. Kiti on julkaissut yli 100 artikkelia ja palkitun kirjan ’Aivokutinaa’.

Viimeisin hänen julkaisemansa kirja Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle neuvoo ohjein ja harjoittein ikäihmisen näkökulmasta, miten jaksaa, palautuu ja voi ylläpitää toimintakykyä.

Kiti Müller on suosittu luennoitsija, joka puhuu teemoistaan kannustaen jokaista pitämään hyvää huolta hyvinvoinnista, toimintakyvystä ja mielestä. Hänen puheenvuoronsa nivovat yhteen nykytietoa aivotutkimuksesta. Lisäksi hän avaa käytännön esimerkein, miten ihmisen ajattelu, muisti ja tiedonkäsittely toimivat.

Kantapöytä on keskiviikkona 21.10. klo 12, aloitamme tutusti lounaalla, jonka jälkeen on Kitin luento. Hinta on tuttuun tapaan 15 €, ja paikka Kiltakellari, Bulevardi 54.

Sitovat ilmoittautumiset 12.10. mennessä osoitteeseen markku.pulkkinen2@saunalahti.fi

Maksuohjeet tulevat ilmoittautuneille.