Vanhat ketut Vapaamuurarien vieraana 21.5.2025

Vanhat ketut Vapaamuurarien vieraana - Sibelius soi salaisissa seremonioissa
Nytpä Ketut pääsivät kummalliseen paikkaan, salaperäisyyden haamuja ahkerasti karkottavien vapaamuurareiden Suurloosin tiloihin Kasarmikadulla. Parin tunnin tarinointi kahden vapaamuurarin opastuksella avasi hyvin tuota verhoa.
Runsaan kolmenkymmenen ketun ryhmä vieraili Vapaamuurarien tyyssijassa toukokuun lopulla 21.5. Tarjolla oli valistuksen lisäksi myös museokäynti tuossa kiehtovassa paikassa.
Henkistä kasvua ja yhteisöllisyyttä siellä hakevat istunnoissaan kerran kuussa, rituaaleja, oppimista, sitten vapaata seurustelua ja puheita. Lähtökohta jäsenyydelle kuitenkin on se, ettei ateisteja hyväksytä jäseniksi. Jokin korkeampi voima pitää itsekullakin olla mielessään – yleensä se on Raamattu.
Suomessa asuna on miehillä smokki – ja naisia ei suurloosin piirissä kohdata. Heille on kuitenkin Helsingissä oma loosi. Saimme kuulla, että sielläkin jäsenet kutsuvat toisiaan veljiksi.
Komeita muotokuvia ja isänmaallisuutta
Yli sata vuotta vanhalla järjestöllä on Suomessa runsaat seitsemän tuhatta jäsentä, joiden keski-ikä on kivunnut jo kuudenkymmenen paremmalle puolen. Toimintaa on 30 paikkakunnalla kaikkiaan 180:n loosin piirissä.
Vapaamuurarien jäsenkunta koostuu oppaan kertoman mukaan maansiirtokoneen kuljettajasta vuorineuvoksiin. Vaikutelmaksi jäi, että valtaosin jäsenet ovat selvästi keskiluokasta ylempää väkeä.
Käytävillä ja Vapaamuurarien kaikille avoimessa museossa nähdyt muotokuvat puhuvat puolestaan, samoin itsestään selvänä pidetty isänmaallisuus.
Risto Ryti ja Jussi Himanka Vapaamuurarien napamiehiä
Kunniajäseninä esitellään aikoinaan New Yorkissa suomalaisen loosin perustanut Jussi Himanka sekä ennen muita presidentti Risto Ryti, jonka sotasyyllisyystuomion asiakirja on lakonisuudessaan museon helmiä. Selailla voi myös järjestön entisten edesmenneiden jäsenten luetteloa. Se paljastaa, että joidenkin jäsenyys on saattanut päättyä myös eroamiseen tai jopa erottamiseen, kaiketi väärinkäytösten takia.
Nykyään vapaamuuraiden toiminnan taustalla lienee nuorkauppakamareiden ja muiden herrakerhojen kaveripiirejä. Järjestön paljon arvaillut rituaalit pidettiin ketuilta hämärän peitossa, mutta säveltäjämestari Sibeliuksen musiikin kerrotaan olevan niissä käytössä. Noissa sävelissä voi kuulemma erottaa kaikuja säveltäjän viimeisestä, tuhon omaksi joutuneesta sinfoniasta.
Ystävällinen vastaanotto ja kysymysten tulva
Meille korostettiin järjestön ylevää kasvatuksellisuutta luonnetta, sekä myös hyväntekeväisyyttä – ilmeisen huomattavan omaisuuden turvin. Lisääntynyt avoimuus taitaa kummuta – paitsi joitakin vuosia sitten pidetystä Suomen loosin 100-vuotisjuhlista – myös maallisemmassakin järjestötoiminnassa yleisestä ongelmasta: nuoremmista jäsenistä on pulaa, ja järjestön pitämiseksi aktiivisena jäseniä kaivataan. Aivan helposti ei mukaan kuitenkaan pääse, eikä kukaan ketuista ole tietääksemme vielä jättänyt jäsenhakemusta.
Vanhojen kettujen vastaanotto Vapaamuurarien tyyssijaan vanhaa Kirurgista sairaalaa vastapäätä oli hyvin ystävällinen - ja niin avoin kuin mahdollista. Vanhat ketut pääsivät esittämään moninaisia kysymyksiä, joihin oppaina toimineet vapaamuurarit Arto Turtiainen ja Jyrki Huolman kärsivällisesti vastasivat.
Vierailumme ideoi ja järjesti toimikuntamme jäsen Helena Laatio, joka ei valitettavasti itse päässyt mukaan. Helenalle lämmin kiitos poikkeuksellisesta elämyksestä!
Teksti: Kaisa Jaakkola ja Jyrki Saarikoski
Kuvat: Jyrki Saarikoski ja Jyrki Winter







