ONKO KONSERTTISALIEN AKUSTIIKKA SITTENKIN VAIN MAKUASIA?

18.4.2023 klo 12:00

Kantapöytä ti 18.4. klo 12, Kiltakellari

Akustiikka on aihe, josta konserttien ystävät saavat aina kiivaan tai kivan riidan aikaan. Millainen on hyvä konserttisalin akustiikka ja miksi?  Aalto-yliopiston akustiikan professori Tapio Lokki on tutkimusryhmänsä kanssa kiertänyt mittaamassa ja tutkimassa kehittämällään menetelmällä eurooppalaisten ja suomalaisten konserttisalien akustiikkaa ja sen laatua.  

 

Kettujen Kantapöydässä selviää mm., miksi Lahden Sibeliustalo on parempi kuin Helsingin Musiikkitalo. Mikä tekee Amsterdamin Consertgebow´sta yhden maailman parhaista saleista? Turkuun aletaan rakentaa uutta musiikkitaloa, tuleeko siitä Suomen paras?  Tapio Lokilla oli hiljattain tilaisuus vierailla Norjassa Stavangerin uudessa konserttisalissa - ihastuksen huokaus oli syvä, tällaista salia entinen vivolainen klarinetisti ja Retuperän WBK:n kapellimestari Lokki toivoo Suomeenkin.  

 

Tapio Lokki selvittää ryhmänsä tutkimusten tuloksia, johtopäätöksiä ja akustiikan saloja Vanhojen Kettujen kantapöydässä tiistaina 18.4. klo 12.  

 

Paikka on vanha tuttu Kiltakellari, Bulevardi 56. Ensin lounas ja sitten tyhjentävä akustiikkaesitys. Osallistumismaksu on 14 euroa. Se sisältää lounaan, esitelmän ja ravintolan kulut. 

 

Ilmoittautumisaikaa on pidennetty parilla päivällä - ilmoittautumiset 13.4. mennessä kaisa.r.jaakkola@gmail.com

Tarkat maksutiedot tulevat paluupostissa. Liittäkää mukaan myös puhelinnumeronne, kiitos. 

 

Lisätietoa: https:// fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Lokki