VIRKISTYSPÄIVÄ ORTONISSA

 

Vanhat Ketut vieraili Sairaala Ortonissa 4.5.2017. Aluksi kuulimme professori Seppo Seitsalon luennon taiteen merkityksestä hyvinvoinnille.

Ei ole yhdentekevää, miltä sairaalan seinät näyttävät. Useat eri tutkimukset todistavat, että jos esillä taidetta, potilaat paranevat nopeammin ja tarvitsevat vähemmän kipulääkettä. Taide siis edistää paranemista ja vähentää hoitokustannuksia.

Kun Seppo Seitsalosta tuli Ortonin ylilääkäri, hän perusti sairaalan yhteyteen gallerian vuonna 2001. Kutsuperiaatteella toimivassa gallerian tiloissa teokset ja tekijät vaihtuvat kuukausittain, mutta valtaosa taiteesta on esillä eri puolilla sairaalaa. Teoksia on saatu sekä lahjoituksena että lainaksi.

Galleristi Sirpa Viljanen kertoi, että Galleria Ortonissa on esitelty sekä vanhoja mestareita että nuoria, vasta uransa alussa olevia taiteilijoita.

Kahvitilaisuuden jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään ja lähdimme opastetulle kierrokselle. Aurinkoisesta säästä johtuen enin osa ajasta meni taidepuiston teoksiin tutustumisessa.

Kierroksen jälkeen oli vuorossa virkistävä taukojumppa ja lopuksi ideoimme tulevaa toimintaa. Ehdotuksia tuli useita. Kaksi niistä pyritään toteuttamaan jo ensi syksynä. Jos kiinnostusta riittää, aloitamme sekä lukupiirin että kuntopiirin.

Teksti Annikki Kiehelä

Kuvat  Matti R, Rizi S ja Martti T