TOVE JANSSON NÄYTTELY 06.05.2014

Tove Jansson näyttely Ateneumissa 14.03. - 07.09.2014

 

Tove Janssonin monipuolisuus yllätti

Miten laaja tuotanto ja miten monipuolinen taiteilija, näin ihmetteli moni kettu ääneen, kun vierailimme 6. toukokuuta Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttelyssä Ateneumissa.

Näyttely kattaa tuotteliaan uran kaikki vaiheet.  Esillä on piirroksia, muumikuvituksia, sarjakuvia, pienoismalleja ja valokuvia, mutta ennen kaikkea maalauksia. Värien käyttö on mestarillista. Isot freskot suorastaan mykistävät.

Esillä on useita omakuvia eri vuosikymmeniltä. Tove Jansson ikuisti myös perheenjäseniään ja ystäviään. Tauluista löytyy Suomen kulttuurielämästä tuttuja kasvoja.

Näyttelytilasta neljäsosan vievät muumit, mutta Tove Jansson ei todellakaan ollut pelkästään muumimamma. Oppaamme kertoi, että hän erässä elämänvaiheessa jopa tympääntyi muumien suureen suosioon. Onneksi elämänkumppani, graafikko Tuulikki Pietilä piti muumeista ja sai Tovekin uudestaan innostumaan niistä.

Suurin osa näyttelyn teoksista on lainassa yksityiskokoelmista. Jo sen vuoksi näyttely on nähtävä, tilaisuus tuskin toistuu. Näyttely on avoinna 7. syyskuuta.

Teksti: Annikki Kiehelä

 Kuvat: Ritzi Salo

 

takaisin Kettumenot