Tois puol jokke 21.-22.09.2011

 

   Kakolaa ja kulttuuria mahat kippurassa

 

Varhain  aamulla keskiviikkona syyskuun 21. päivänä lähti 39 toiveikasta Kettua tilausbussilla kohti vuoden 2011 kulttuurikaupunki Turkua. Majapaikka hotelli Hamburger Börs sijaitsi maan vilkkaimpiin kuuluvan torin varrella. Ja kas: sielläpä törmäsikin ensimmäiseksi kahteen iloiseen parmalaisveikkoon, jotka lohkaisivat halukkaille vikkelästi palasia 50-kiloisesta möhkäleestä mahtavan makuista parmesaania. Oiva osoitus siitä, miten EU toimii käytännössä. Joku kertoi tinkineensä 3 kilon suppilovahverosatsin neljännestä halvemmalla thaimaalaiselta naiselta, joka väitti ansaitsevansa marjan- ja sientenpoimimisella Suomessa 2 kuukauden aikana enemmän kuin tilapäistöillä koko vuonna kotimaassaan.

Iltapäivällä kokoonnuttiin kantapöytään ravintola Kouluun. Päivän vieras oli suosittu irvileuka ja Turun murteen taituri Markku Heikkilä. Saimme nähdä riemukkaan stand up –esityksen kaupungin historiasta. Siinä tuli täysi laidallinen piruilua ajankohtaisista asioista. Kertakaikkisen mahtava esitys.

Lounaan jälkeen vaellettiin Turun taidemuseoon. Ei haitannut, vaikka vettä tuli niskaan, kun odotettavissa oli tutustuminen Carl Larssonin tuotantoon. Näyttely on yksi juhlavuoden kohokohdista. Taiteilija tunnetaan parhaiten lämpöisen perheidyllin tulkkina. Hän kohtasi vaikeuksia ja kritiikkiä etenkin julkisten töidensä osalta.

Illalla oli tarjolla Linnateatterissa ”Mieletön  oopperan historia”. Syynissä oli hillittömän hauskasti oopperan sisin olemus. Neljä oopperalaulajaa, näyttelijä ja pianisti lystäilivät estottomasti korkeakulttuurin kustannuksella.  Mukana on myös ”kauneimmat ooppera-aariat, maailman pakahduttavinta musiikkia niin liikuttavasti tulkittuna, että komedialla on itkutakuu”. Naurusta kipein vatsoin vaellettiin majapaikkaan Börsiin. Siellä iltapalalla todettiin yksimielisesti, että esitys oli  todellinen herkkupala. (http://www.linnateatteri.fi/www/?sivu=showohjelma&id=114)

Seuraavana päivänä oli kohteenamme pahamaineinen Kakola. Ne joita ei säikäyttänyt ajatus talon sadoista portaista saivat paitsi reilusti liikuntaa myös kouriintuntuvasti kokea, miltä tuntuu olla kuri(s)tushuoneessa lukkojen takana. Joukko Kettuja näet lukitsi vahingossa itsensä selliin. Matkapuhelimella saatiin apua  ja joukko pääsi jatkamaan seuraavaan kohteeseen Logomoon, kulttuurikaupunkivuoden päänäyttämöön. Siellä oli vierekkäisissä saleissa sulassa sovussa mm. elävä tulen ja savun panoraama Turun vuoden 1827 palosta, Tom of Finlandin nahkapukuiset lihaskimput, taitavat valokuvakollaasit, videoinstallaatiot ja aktiviteetteja lapsille ja nuorille.

Jälleen kerran kirjattiin onnistunut Kettu-retki. Kiitämme kulttuuripääkaupunki Turkua kahdesta mukavasta päivästä!

 

Pontus Dammert

retken järjestelyt Saara Saarinen

kuvat Jukka Leinonen ja Riitta Kiianlinna