TOHVELISANKARIN ROUVA 28.8.2021

Teatteri-ilta Pyynikillä 

 

Vanhoilla ketuilla kävi jälleen hyvä tuuri. Keskiviikkona 28. heinäkuuta Tampereella satoi rankasti pitkän ja kuivan hellekauden jälkeen. Mutta pilvet väistyivät kello 18, kun näytelmä Tohvelisankarin rouva alkoi Pyynikin kesäteatterissa. 

Jarmo Ratinen oli varannut meille katsomosta koko rivin 13, jotta ahdasta ei tulisi ja turvavälit voitaisiin pitää. Väljää todella oli, sillä peruutuksia oli koronan vuoksi tullut ja kettuja oli paikalla vain 17.

Teatteri oli myös huolehtinut hyvin katsojien turvallisuudesta. Käsidesiä oli tarjolla ja ihmisiä pyydettiin pitämään maskit kasvoilla. Katsomoon meneminen ja sieltä poistuminen tehtiin valvotusti, eikä ruuhkia syntynyt.

Saimme siis nauttia täysin siemauksin riehakkaasta komediasta. Maria Jotunin 100 vuotta sitten kirjoittama teksti toimi, kun asialla olivat taitavat näyttelijät. Joka repliikille ei ehtinyt edes nauraa, kun jo toinen tuli ryöppynä päälle. Silti joka sanasta sai selvän. Pyöreän näyttämön koko tila oli käytössä ja vauhtia riitti. Näyttelijät venyivät myös fyysisesti uskomattomiin suorituksiin. 

Nimiroolissa tohvelisankarina loisti Tom Lindholm ja hänen rakkautta ja rahaa himoitsevana vaimonaan Piia Soikkeli. Muissa rooleissa olivat Ola Tuominen, Aimo Räsänen, Pia Piltz, Arttu Ratinen, Karoliina Kudjoi, Pyry Kähkönen, Inke Koskinen, Esme Kaislakari ja Henry Pöyhiä. Ohjaaja-käsikirjoittaja oli Antti Mikkola. 

Tohvelisankarin vaimo oli uudenlainen kolmen teatterin yhteistuotanto. Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri halusivat näin turvata Pyynikin kesäteatterin talouden ja toiminnan. 

Näytelmän loputtua tuli tunne, että tästä illasta oli nautittu sekä katsomossa että näyttämöllä. Teatterit ovat olleet koronan vuoksi pitkään suljettuina ja esityksiä oli todella kaivattu.

teksti: Annikki Kiehelä