Perinteinen saaristoretki

Laiva on lastattu ketuilla

ÖRÖ

 

50 merikettua on tässä otsikkokuvassa 24.5.2016  todella sotilaallisessa järjestyksessä matkalla Örön entiselle linnakesaarelle Saaristomeren kansallispuistoon. Bussi toi meidät vauhdikkaasti mutkitellen Kemiönsaaren kärkeen Kasnäsiin, josta varsinainen meriretkemme alkoi nopealla  M/S Sisselillä  edellisenä vuonna sotilaskäytöstä vapautuneelle Örön saarelle. Saarella varauduttiin uuteen turistikesään kunnostamalla satamaa, majoitustiloja sekä retkeilyreittejä.  Örön erikoisuus  valkeni meille alkukesän komeimman sään myötä. Saaren luonto oli 100 -vuotisen sostilaskäytön aikana säilynyt alkuperäiskunnossa. Varhaisen kevään vuoksi tosin saaren nimikkokukka, Lännen Kylmänkukka veteli viimeisiä henkosiaan tältä keväältä. Muualta Suomesta vastaavaa kaunotarta ei enää löydy. Vaikuttavia olivat tietysti entisen Pietarin merilinnoitukseen kuuluneen linnakesaaren huiman järeät  12 tuuman (305 mm)  Obinov–tykit. Ne eivät taatusti tartu turistien matkamuistoiksi eikä saarelta saanut muutenkaan poimia risuakaan. Muutama vuosi sitten kettulauma oli vieraillut kaukana häämöttävällä Bengtskärin majakkasaarella. Juuri nämä Örön tykit olivat olleet  ainoan kerran tosikäytössä tukiessaan tuon saaren puolustajia  neuvostohyökkääjiä vastaan.

Iloinen luontokierros huipentui keväisen iltapäivän saaristoajeluun takaisin majoituspaikkaamme Kasnäsin kylpylähotellin. Yllätys ja jopa elämys oli majoittuminen rivitalomaisiin tilaviin huoneisiin korkealle mäelle saaristomaiseman keskelle. Olin kertonut emännällemme edellisen Utö-retkemme upeasta saaristolaispöydästä. Kevään kauneimman illan päätteeksi oli vain todettava lähes yhdestä kettusuusta, että haaste oli otettu upeasti vastaan. Mahat pullollaan ketut taapersivat luxuskoloihinsa. Tiedän jonkun tyhjentäneen baarikaappinsa kettukavereidensa kanssa aamua odotellessaan.

Terassiaamiaisen jälkeen edessä oli Kemiönsaaren opastettu kiertoajelu. Bussiin astui halla, Halla Kuuluvainen, joka reippaasti ja hauskasti johdatti meidät vuoden matkailukohteeksikin valitun saaristokunnan saloihin. Ensimmäinen etappi oli Söderlångvikin kartano pitkän ja kapean lahden pohjukassa. Taidemesenaatti ja kulttuuripersoona Amos Anderson oli ostanut paikan ja ”puolivaltakuntaa” kotisaareltaan  30-luvulla. Testamentissaan ja tietämättään Amos antoi mm. ketuille luvan tutustua kotimuseoonsa ja sen aarteisiin. Lepuuttava museo ikääntyville ketuillekin. Kartanon tuoleilla sai istua ja kuunnella oppaiden opastusta. Mieleen jäi  ainakin se, ettei tämä Anderson mikään köyhä mies ollutkaan ja tykkäsi taiteesta. Tunnelmallisen Cafe Vivanin kotiruokalounas antoi voimia jatkaa matkaamme. Kiertelimme vanhan ruukkipaikkakunnan Taalintehtaan  tunnelmallisilla kaduilla ja kujilla. Edessä oli mm. todellisen nostalgisen aikamatkan aika. Ruukkimuseon yhteydessä oli työläisasuntoja menneiltä vuosikymmeniltä. Pienistä sisustusyksityiskohdista repolaisetkin  muistivat  omaakin historiaansa. Pitkä ja asiantunteva  rautaruukin toimintaa selvittävä selostus valaisi tämän haipuvan tehdasyhdyskunnan muutosta. Uskoa tulevaisuuteen kuitenkin oli ilmassa ja turismi yksi sen kivijalka. Loppukaffit ja kiitokset oppaalle. Oli sen verran mukavaa, että eiköhän mennä merelle ensi keväänäkin. 

    Jarmo Ratinen

    kuvat: Antero Takala ja myös Matti Ristimäki sekä Martti Turunen