PALAVA KAUPUNKI

 

PALAVA KAUPUNKI – TEATTERI AVOIMET OVET 12.3.2015

33 Vanhaa Kettua nautti koskettavasta, vangitsevasta ja hauskastakin Sirpa Kähkösen kirjoittamasta Palavasta kaupungista Teatteri Avoimissa Ovissa. Näytelmä kertoi tavallisista helsinkiläisistä sodan jaloissa. Sota-aika heitteli heitä sattumanvaraisesti. Mukana oli myös yllättävä hevosen näkökulma. Näytelmä oli hyvin ”paikallinen”, sillä Avoimien Ovien kortteliin osui 26.-27. 2. 1944 kaksi miinapommia. Kolmas pommi osui Dianapuistoon. TV1:n Viihdetoimituksessakin työskennelleen Taru Mäkelän ohjauksessa taustaprojisoinnilla oli tärkeä osuutensa. Taitavasti rytmitetyt sodanaikaiset kuvat antoivat näytelmän tapahtumille taustaa ja liittivät helsinkiläisten tarinaa muun muassa juuri noihin teatterin kortteleihin. Anna-Mari Kähärän musiikki toimi erinomaisesti ja näyttelijät lauloivat hyvin.

Näytelmän jälkeen teatterisalissa oli ”Tekijät tutuiksi” –keskustelutilaisuus, missä Taru Mäkelä sekä näyttelijät Reetta Ristimäki ja Kari Hevossaari kertoivat näytelmän synnystä ja muun muassa Sota-arkistosta saaduista ennennäkemättömistä valokuvista.

Erkki Pohjanheimo

 

takaisin Kettumenot