”Nauha pyörii ja kamera käy” -kantapöydässä
![]() |
Täysi salillinen Kettuja ja heidän ystäviään juhlisti torstaina 6.10. Kiltakellarissa merkittävää tapahtumaa. Kantapöytävieraana oli Ketuille hyvin tuttu henkilö, suomalaisen musiikki- ja tv-viihteen konkari Erkki Pohjanheimo, ja saimme olla mukana hänen kirjansa ”Nauha pyörii ja kamera käy” julkistamisessa. Kirja oli aivan uunituore: Aurinko Kustannuksen markkinointipäällikkö Hannu Kymäläinen saapui Kiltakellariin laatikoiden kanssa 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Myös Erkki näki tuolloin kirjan ensimmäistä kertaa. Suuri urakka oli takana, ja nyt sai nauttia sen tuloksesta. Ei ihme, että hän näytti hyvin tyytyväiseltä!
”Nauha pyörii ja kamera käy” on syväsukellus Erkki Pohjanheimon elämään ja pitkään uraan. Se on niin runsas ja täynnä tapahtumia, että kaiken kertominen parissa tunnissa olisi ollut mahdotonta. Erkki olikin valinnut kantapöytään vain tärkeimpiä tapahtumia, ja kävi niitä läpi hienojen valokuvien ja muutamien videoiden avulla. Hykerryttävin niistä oli Erkin 3-vuotiaan tyttären Pauliinan esitys isän ohjaamassa tv-ohjelmassa.
Erkki Pohjanheimo on ollut monessa mukana, ja aina yhtä innostuneena. Työura televisiossa alkoi Yleisradion kameramieskurssilla 1960, ja samaan aikaan hän oli iskelmälaulaja, joka esiintyi useiden tanssiorkesterien solistina sekä teki omaa soolouraansa. Keikkojen ja kameramiestöiden yhteensovittaminen oli hyvin vaativaa puuhaa, eikä tilanne helpottunut, kun Erkki siirtyi televisiossa muihin tehtäviin.
Toimittaja- ja ohjaajapuolelle Erkki siirtyi freelancerina tammikuussa 1966. Yhteys musiikkiin säilyi, sillä hänen töihinsä kuului kuin luonnostaan musiikkiohjelmia. Musiikkivideoita tehtiin jo ennen kuin niitä tuolla nimellä osattiin kutsua. Heinäkuussa 1966 Erkki kiinnitettiin Teatteri- ja ajanvieteosastoon, ja sitä kautta hän pääsi tekemään ohjelmia suurien idoleidensa Aarre Elon, Jukka Virtasen ja Matti Kuuslan kanssa. Loppu onkin tv-viihteen historiaa, josta kirjassa kerrotaan monia mielenkiintoisia tarinoita.
Kun Yleisradion organisaatiota muutettiin ja esimiehet vaihtuivat 1990-luvulla, Erkki alkoi viihtyä työssään huonosti. Eri vaiheiden jälkeen hän lähti Yleisradiosta ja perusti oman tuotantoyhtiön. Eläkkeelle hän jäi 2013. Energiaa 80-vuotiaalla Erkillä riittää kuitenkin edelleen moneen suuntaan, ja myös Kettujen toimintaan.
Kettujen jäsenten lisäksi Kantapöytään osallistui joukko Erkin entisiä kollegoita TV1:n viihteestä, ja juttua olisi riittänyt paljon pidemmäksi aikaa, kuin Kiltakellarin aukioloajat mahdollistivat. Paikalla oli myös Erkin ystäviä Pääkaupunkiseudun Keskisuomalaiset ry:stä. He onnittelivat Erkkiä kukilla ja laululla.
Kantapöytävieraiden perinteisen kettu-mukin tilalla Erkki sai Ketuilta pullon kuohuvaa. Skål ja kippis, kiitos ja onnea kirjailija Erkki Pohjanheimo!
Teksti: Pirjo Munck
Kuvat: Antero Takala ja Erkki Pohjanheimon kuva-arkisto