Jukka Lindström kantapöydässä 06.11.2018

 

Marraskuun kantapöytävieraamme oli ”Noin viikon uutiset” -ohjelman juontajana katsojien tutuksi tullut – ja sen ansiosta vuosikokoukessa kettujen Kultaisen mikrofoninkin saanut –  toimittaja Jukka Lindström.

           Monelle ohjelmaa seuranneelle läsnäolijalle taisi olla yllätys, että ennen tv-julkisuutta hän on ollut seitsemän vuotta radion uutistoimittajana. Hänen valtiotieteen opintonsa Tampereen yliopistossa katkesivat vuonna 2003, kun Eila Lyytikäinen pestasi kesäharjoittelijan töihin. Kiltakellarin tilaisuudessa koettiinkin iloinen jälleennäkeminen, kun Lindströmin tapasi entisen pomonsa. Tapahtuman ikuisti näille sivuille hovikuvaajamme Antero Takala.

           Muun muassa taannoisen YleLeaks -sarjan tiimissä ollut Lindsröm avasi kuulijoille suositun tv-satiirisarjansa syntyhistoriaa sekä valotti sen tekotapaa ja tyylilajin valintaa. Politiikan tutkimukseen perehtyneenä hän halusi uuden sarjan keskittyvän politiikan tapahtumiin ja ilmiöihin. Tukenaan hänellä oli kaksi taustatoimittajaa ja neljä käsikirjoittajaa, joiden ideat ja tekstit hän muokkasi lopulliseen muotoon. Mukana ideoinnissa oli Lindströmin mukaan myös koko Sipilän hallitus. Tietämättään.

           Vilkkaan keskustelun myötä pohdittiin yleisemminkin satiirin ja sanomisen rajoja sekä uutisaiheiden käsittelyä meillä ja muualla.

           Satiirikon ja koomikon tilanneherkkyyttä kuvasti mainiosti kahden uppo-oudon herran ilmestyminen naapurikabinetin ovesta kesken Lindströmin jutustelun. Salamana hän ojensi mikrofonin heitä kohti ja kysyi eduskuntatoimittajan tapaan miten neuvottelut olivat sujuneet.

            Kahden vuoden virkavapaallaan Ylestä toimii Lindström nyt ”lastenhoitajana” Brysselissä, jossa hänen vaimonsa työskentelee. Paraikaa hän kuitenkin vierailee Suomessa satiirisella stand up kiertueella ”Välikysymys”.

             Lounashetken lopuksi allekirjoittanut antoi Kettujen lahjana LIndströmille kotimatkalukemisiksi Journalistiliiton edesmenneen juristin Lauri Kerosuon satiirisen aforismikokoelman ”Höläyksiä”.

 

Jussi Tuominen

Antero Takala, kuvat